keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Kuu vai sen heijastus

Vihdoinkin tämä on tässä! Haruki Murakamin 1Q84 oli pirun pitkä projekti. Uuvuttava, kyllästyttävä, loppua kohti häkellyttävä kokemus. 1Q84 on trilogia, jonka satuin saamaan R:ltä Ameriikan tuliaisina yksissä (hienoissa) kansissa. Takana on 925 sivua (ja eeh...puoli vuotta!!) englanninkielistä maagista realismia, jos sitä siksi voi kutsua.

Maagisen realismin uranuurtaja meillä Suomessa on (käsittääkseni) Pasi Ilmari Jääskeläinen. Haruki Murakami on mm. Norwegian Wood -romaaninsa perusteella iskeytynyt kirjasydämeeni kuin sukellusvene, mutta tämä 1Q84 murtaa sydämestäni osia: olen jopa pettynyt. Maagisen realismin edustajana Pasi Ilmari Jääskeläinen lyö Murakamin veneestä pois. Kuinka julmaa. Tosin Jääskeläinen on upottanut minut tähän mennessä vain (suurenmoisella) Lumikko-romaanillaan. Millä tahansa onkaan, hän on ilmiömäisempi kuin Murakami 1Q84:n kera. Joten jos 1Q84 on on maailmanlaajuinen best seller, oletan, että Lumikko-romaani myy vähintään yhtä paljon maailman vainioilla!

Juonta on hyvin hankala selostaa puolen vuoden kakomisen jälkeen. Ainakaan lyhyesti. Trilogian kaksi ensimmäistä osaa ovat hyvin epäilyttävät. Ne eivät tempaa mukaansa, ja pelkäsinkin, että loppujen lopuksi karsastan koko 1Q84:ää niin paljon, etten kerta kaikkiaan pääse loppuun asti. Mutta pakotin itseni. Ja hyvä niin, sillä kolmas osa olikin jo vetoisa. Kiinnostavakin. Tunsin jopa pikkuriikkistä kauhun tunnetta, tai sanotaanko pelkoa, tai ehkä sellaista "apua olen yksin kotona ja nyt on yö!" -tuntemusta ihan viime hetkilläkin.

Ei ehkä näytä paksulta, mutta voi kuulkaa, on se.
Kannet viimeisen kerran suljettuani jäin miettimään, mikä on tämän pointti. Kirjassa vilisee ylimääräisyyksiä: juonen kannalta turhaa kuvausta, turhia tapahtumia sekä pitkäveteistä nippelitietoutta. Se sisältää kuolemaa ja  kaunaa, ja se sisältää kaksi maailmaa; todellisuuden ja rinnakkaistodellisuuden. Juonen kannalta tärkeät henkilöt pulpahtavat yksitellen toiseen todellisuuteen, missä yötaivasta koristaa kaksi kuuta yhden sijasta.

Pääasiassa 1Q84 on Tengon ja Aomamen rakkaustarina, jonka olisi voinut kertoa ilman rinnakkaistodellisuuden monimutkaista ja paikoin turhaa olemassa oloa. He ovat tiedostamattaan etsineet toisiaan koko elämänsä ajan, mutta kohtaavat fyysisesti vasta lopussa, minkä jälkeen nuori pari palautuu "oikeaan" todellisuuteen rinnakkaistodellisuuteen tipahtamisensa jälkeen. Rinnakkaistodellisuudessa tapahtuu juonen kannalta kaikista tärkeimmät asiat. Siellä Pikku Ihmisten "johtama" uskonnon kaltainen "lahkoutuma" määrää tahdin. 

Aomame on henkilöhahmona vahva; selviytyjä, jonka vaiheita lukija ehkä eniten alkaa seurata. Hän murhaa väkivaltaisia miehiä vanhan lesken toimeenpanosta. Tärkein murhan kohde on Pikku Ihmisten käskyjä seuraava Sagigake-uskontoryhmä. Veriteon jälkeen Aomamen täytyy piiloutua. Piiloutumisen aikana palaset alkavat loksahdella paikoilleen; Aomame ymmärtää, mitä, miksi ja miten elämä on. Tengo on vastaus kaikkeen. Myös siihen, että Aomame tulee yllättäen, ilman siemennesteen kimmoisaa voimaa, raskaaksi.

En osaa oikein suositella tätä kirjaa muille kuin sellaisille, joille uppoaa tyrkytys. Murakami on epäonnistunut eräässä asiassa aivan todella: hän laittaa päähenkilöt pohtimaan liikaa. Jotenkin kumman kautta päähenkilöt ymmärtävät tapahtumat pelkän ajattelun voimalla, ja heidän ajatuksiensa kautta kertoja valaisee lukijalle kaiken. Siis toisin sanottuna kaikki on liian selitettyä, sitten kun asioita alkaa hieman ymmärtää. Kertoja tuputtaa aivan liikaa ja aivan kaikkea. Juoni etenee tooooooodelllaaaaaa hitaasti etenkin 1. ja 2. osassa. 

Murakami-pettymys tämä on, sanotaanko. Aion kuitenkin uskollisena lukijana lukea jatkossakin Murakamia olettaen, että tämä on vain pikku vahinko. "Pikku" vahinko on kenties 925-sivuisesta romaanista tylysti sanottu, mutta niin. Not exactly my cup of tea. Tuli kuitenkin kuustelu olo. Tuossa on uusin musiikkilöytöni, kirjoitushumppaa: Cat Power, ja sen biisi Moon.


Murakami on valloittanut blogimaailmaa. 1Q84:ää ei ole taidettu lukea näin äkkiseltään selailtuna Suomen tantereella aivan yltiöpäisen verran, mutta esimerkiksi Norkku on kokenut sen samanlaisehkona kuin minä.

7 kommenttia:

  1. Hypistelin tuota kirjamöhkälettä viime viikolla kirjakaupassa mutten ollut varma,haluanko sen lukea,vaikka pidän kovasti Murakamin kirjosta.Nyt olen vielä vähemmän varma...Jääskeläisen ihanaan Harjukaupunki-kirjasta nautin viime vuonna Leena Lumen ansiosta,.

    VastaaPoista
  2. Mutta kuule, jos et ole lukenut vielä Jääskeläisen Lumikkoa ja yhdeksää muuta, lue se ;) Se teki niin suuren vaikutuksen "aikoinaan", että oksat pois!

    VastaaPoista
  3. Varmaan kielitaitosi kohentui kummasti, kun lukaisit tämän paksun opuksen englanniksi...;DDD

    Onnittelut että jaksoit loppuun asti!<3

    Minä voisin lukea tuon Jääskeläisen kirjan Harjukaupungin salakäytävät.<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kielitaito sanotaanko vahvistui :) Murakamin kieli on hyvin helppoa. Mutta juonen takia kyllä, hohhoijaa, piti tarpoa.

      Harjukaupungin salakäytävät on kyllä ansiokas, mutta se ei sykähdyttänyt minua niin kuin Lumikko. Mutta monet Jääskeläis-fanit pitävät Harjukaupunkia parempana, joten lue ihmeessä :)

      Poista
  4. Olen sivulla 50 ja epäilykset tämän teoksen erinomaisuudesta saivat lukemaan arviosi. Ihan älyttömän kömpelöä kerrontaa - luen englannista käännettyä suomenkielistä laitosta. 'Nännit olivat soikeat, ikäänkuin oliivit...' juupajoo.

    VastaaPoista
  5. Tänään keräsin sisua ja jatkoin lukemista (sivulta 48, tarkkaan ottaen) ja huomasin että seuraavan sivun numero 30€ maksavassa laitoksessani on 73. 25 sivua on jäänyt kaiketi pysyvästi painotalolle. Seikkailu jatkuu :-)

    VastaaPoista